Translate me

lauantai 2. maaliskuuta 2013

02/03/13

Hei vain lauantai!

Viikonloppu täällä on alkanut mitä loistavimmin. Hukkasin stressinpoikasen eilen mielestäni (todo-list auttaa aina asiaan!), nukuin pitkät yöunet, heräsin aamulla Irish breakfastille ja sitten minut vietiin vielä Phoenix Parkiin. Loistokasta. Aurinkokin kurkki jopa hetken aikaa pilvien välistä, sen takia kuvat ovat aika huonoja (kyllä kyllä, syytetään aurinkoa). Nyt istun kotona, vedän Pepsi Maxia ja jogurttia napaani ja hymyilen. Jotenkin hauskaa tulla kotiin, kun vuokraisäntä huutaa heti rappukäytävässä (okei kutsuisin sitä eteiseksi koska sitä ei voi rappukäytäväksi sanoa koska siellä näyttää jo siltä kuin olisi kotona ja niinhän onkin) "Hey Elina! How are you!" jo ilman että edes vilkaisee minuun. Tässä kohtaa kun vertaa vuokralaisena oloon Suomessa (hyvällä lykyllä asut kämpässä ainakin kolme vuotta ja olet nähnyt vuokranantajan tasan silloin kun olette allekirjoittaneet sopimukset) niin Jerry the landlord saattaa tulla vastaan milloin missäkin. Nyt ne teki jotain remppaa tuolla johonkin asuntoon. Hassu lupsakka mies (ja sillä on kuulemma ruotsalaisvaimo!). Ai niin, pari päivää sitten tuli toinen naapuri vastaan takapihalla pyykätessäni. Ensimmäinen lause mitä tämän miehen suusta oli, kuului: "I know you are from Finland!". Asia avautui minulle enemmän, kun naapurinsetä paljasti olevansa virolainen (se selkisi kyllä jo murteesta ja kämpässäni minua ennen asunut suomalaispoika oli varoittanut jo virolaismiehen olemassaolostani). Mutta siis kummallisia kohtaamisia täällä. Hupaisia sellaisia.

Mun pitäisi tosiaan opiskella koko viikonloppu. Mietin hetken, jos lähtisi ulos tänään, mutta saattaisi olla että tyydyn illalla jääkaapissa kylmenneeseen omenasiideriin ja huomenna tyydymme C:n kanssa kunnon Sunday Brunchiin (ihanaa että tanskalaiseen voi luottaa tämän suhteen; Tanskassa brunssikulttuuri elää ja voi hyvin Suomen tavoin joten kaveri kiljahti riemusta heti kun hyvä jos ehdin lauseen loppuun ehdottaessani hänelle brunssillelähtöä täällä jokin kerta). Ja täältä pitäisi löytyä kivoja brunssipaikkojakin useampia.

Oon selaillut sellaista blogia kuin Lovin' Dublin (click click, huomaattehan aina nämä linkkaukseni kun niitä tänne silloin tällöin tänne tekstin väliin sijoittelen tässä ja aiemmissa teksteissäni?) jossa on muutenkin ihanan näköisiä paikkoja testattu (ja paikkoja johon ei kannata mennä!). Hyviä ideoita myös siihen sitten kun sieltä Suomenmaalta saapuu vierailijoita. :) Koska se jos jokin, Dubliniin tullaan syömään, juomaan ja nauttimaan eloisasta kulttuurista. Nähtävyyksiä on turha haikailla. Siis onhan täällä vaikka mitä nähtävää, tämähän on yli tuhat vuotta vanha kaupunki, mutta ne tärkeimmät on nähty päivän tai parin aikana. Se mitä ihmisten kannattaa täällä siis tehdä ja millä asenteella tänne tullaan on se, että istut oluen ääreen, kuuntelet musiikkia, seuraat ympärillä olevaa jatkuvaa estradia ja näyttämöä, joka jatkuu halki koko kaupungin ja mieluiten myös osallistut siihen. Juuri tänään irkkumies sanoi minulle, että parasta tässä kaupungissa on se, että täällä tapahtuu koko ajan. Sitä minäkin rakastan. Ja se on yksi ratkaiseva tekijä myös Suomessa muutettuani pk-seudulle. Koen hullulla tavalla oloni turvalliseksi, kun ympärillä tapahtuu asioita. Se on sitä elämäntunnetta. Ja tuskin olen ainoa sanoessani näin.

Siellä Suomessa vietetään tänään babyshowereita joissa kovasti toivoisin olevani mukana; pieni poika, minun toinen kummilapseni kun pitäisi saapua maailmaan jo muutaman viikon päästä! <3 Että kaipaankin sinne kun ajattelen, että pääsisi halaamaan minun tyttöjä. Reippaita tyttöjä. V siellä aloittaa uutta työtään, on työsuhdeautotkin ja kaikki. Mahdottoman ylpeä olen. Ja vielä ylpeämpi K:sta joka tulee tekemään urotyön ensi kuun aikana saattaessaan uuden ihmisen maailmaan. MAHDOTTOMAN YLPEÄ OLEN.

Mutta tässä oheen kuvia päiväkävelystä Phoenix Parkissa (linkissä taas lisää kuvia aiheesta click click. Kuvissa tosiaan peuroja, koska siellä on peuroja!! Keskellä Dublinia. Mutta me emme nähneet niitä tällä kertaa. Sen takia sinne pitääkin mennä joskus uudelleen.)

Tämä on Irlannin presidentinlinna täällänäin. Sellaista White House meininkiä.
Panoramaa puistosta. Oikealla Dublin Zoo (click click) mihin olisi myös päästävä jokin päivä.
Siellä oli pari tällaista pikku birds nestiä, linnunpesää. Mun mielestä toi on enemmänkin lintujen kerrostalo.

The Wellington Monument, ilmeisesti suurin koko Euroopassa.




Aurinko paistaa pilvien välistä. Kuva näyttää hämärältä mutta päivä oli yllättävän kaunis. Kaukana siintää Dublinin vuoret, joita en itseasiassa muuten mistään hevillä pongaile. Kaunista.

Pienenä yllärinä minulle tuli, että lemppari-Youtubehahmoni Jenna Marbles on Dublinissa! Kävelin kotia tänään tuijottaen joka ikistä ohikulkijaa herkeämättä; vannon että olisin juossut kiljuen perään jos Jenna olisi kävellyt ohi. Niin mainio typy.


Jos jollain on huumorintajua niin Jennalla ;) ja tietty mulla ja Ampalla ja Simpalla myös jotka me Marblesin Jennaa niin herkeämättä fanitamme. Riemukasta lauantaita!!

6 kommenttia:

  1. Moikka! Sulla on kyllä tosi hieno blogi. Oon tykkännyt lukea sitä sillä itse lähden viikon päästä työssäoppimaan irlantiin. Olisiko sulla omia kokemuksia jostain paikoista joissa kannattaisi ehdottomasti käydä tai juttuja mitä kannattaisi kokea kun irlantiin lähtee pidemmäksi aikaa? :)

    VastaaPoista
  2. Moi Sofia! Kiitos ku luet mun blogia ja kiitos kohteliaisuudesta! Hui kauhea, varmasti jänskää viimeisen viikon odotukset ennen lähtöä! Ootko täällä pitkäänkin? Minnepäin oot suuntaamassa? Mulla taitaa olla suurimmaksi osaksi idiksiä nyt vielä vaan Dublinin ympäristöön, sillä en oo vielä kauheasti kauemmas kenkkuroinut. Mutta ehdottomasti täytyy ja pitää (kenkkuroida, mikä sana tuo oikein on!?). Cliffs of Moher ja Galway, Belfastin ja pohjois-Irlannin rannikot on ehdottomasti nähtäviä. Corkista sen sijaan lähtee kuulemma lautta merelle, jolla mennään katsomaan valaita (delfiinejäkin siellä on mut sehän jo perussettiä, tietty). Mutta jos Dublinin suunnalla seikkailet niin pistäydy pubeihin, melkeen mihin vaan mikä vastaan tulee. Vältä pelkkää Temple Barissa pyörimistä, siellä on suurimmaksi osaksi vaan turisteja, mehän ei niitä olla ;). Vältä myös pohjois-Dublinin tiettyjä katuja (kartassa alue nimeltä Mountjoy; siellä ei ole turvallista öisin tai pimeällä). Käy shoppailemassa Henry Streetillä ja Graftonilla, istu iltaa drinksuilla Wicklow streetin ja South William Streetin ympäristöissä. Siinä ainakin alkua ;) tervetuloa tänne!! ja kysy jos tulee mitään mieleen.

    VastaaPoista
  3. Jeps! kyllä jännittää :D olen kuusi viikkoa Galwayn lähettyvillä. Työpaikallani on pääsiäisloma harjoitteluni aikana joten suuntailen silloin todennäköisesti Dubliniin! Kiitoksia vinkeistä :))

    VastaaPoista
  4. Vau ihanaa, Galway on paikka johon suunnitellaan tyttöjen kanssa täältä lähtöä lähiaikoina koko viikonlopuksi koska siellä pitäis olla ihan hulluna nähtävää! Plus kaikki kehuu sitä kaupunkia miten ystävällistä ja lämminhenkistä siellä on olla. Ihanaa. Nauti!! :)

    VastaaPoista
  5. Aijjaa :)) pitäkää hauskaa sielä! olen kuullutkin että melkein kaikkialla irlannissa on porukka todella ystävällisiä, avuliaita ja huumorintajuisia :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On!! Ja se on niin mahdottoman ihanaa kun jengi on täällä ihan eri kuin Suomessa. Kysy kelloa ohikulkijalta niin se kertoo samalla elämäntarinansa tai höpöttelee muuten vaan minkä kerkiää. Ihania ihmisiä maa täynnä!! :) Tuut ihan varmasti tykkäämään täällä!

      Poista