30/01/13

Saavuin juuri kotiin päivän keskustatourneelta ihanan uuden georgialaisen ystäväni kanssa ja  mahdoin samalla vilkaista tuttuja kauppoja. Täällä on Bestsellerin liikkeistä löytynyt ainakin Vero Moda ja Only (sekä Jack & Jones). VILAa ei ilmeisesti Irlannista löydy, what a shame. Noh, eksyin kahteen ensin mainitsemaani (ei, en tuhlannut kaikkia tukirahojani vaan olen budjetoinut tähän reissuun myös pienen loven vaaterahoille!), ja päädyin jutustelemaan erään ladyn kanssa, josta sain sellaisia fiboja että hän mahtaa olla vähintään Only liikkeen mp. Kerroin mistä tulen ja höpöttelin taustojani (olen siis itse työskennellyt VILAn, Onlyn ja Vertsun parissa nyt reilun pari vuotta), kun tämä nainen, Only retail manager herself (eli hieman isompi päällikkö) kyseli että tarviinko töitä täältä siksi ajaksi kun täällä olen ja että voisin tulla uudelleen joku kerta liikkeessä piipahtamaan, sillä "would be great to see the difference between Bestseller shop in Finland and in Ireland". Olin huvittunut tarjouksesta, lupasin kyllä käydä liikkeessä vielä uudemman kerran vaikka täällä en mitään duunijuttuja oo ajatellut tehdä, sen verran hyvät kuviot odottaa kotona sitten kesällä.

Pretty funny.

29/01/13

Kuva ei liity millään tavalla allaolevaan tekstiin (josta en tiedä tajuaako kukaan edes mitään, mutta ei hätää, ei ehkä tarvitsekaan). Kunhan ihailin värikkäitä ovia.

 Välillä, kuten tänään, on niitä päiviä, kun voi olla ihan älyttömän ylpeä itsestään. Se, miten oon selviytynyt tänne itselleni suht täysin uuteen maahan ja uuteen kaupunkiin, muuttanut omaan pikku koloon kaupunginosaan nimeltä Dublin 6, tutustunut randomisti uusiin ihmisiin, tuntenut oloni vahvaksi ja voimakkaaksi kaupunginvalloittajaksi. Ja vertaisin tätä melkeinpä Espoon muuttoon - eihän tämä nyt oikeastaan sen kummempaa ole. Ihan samalla tavalla kuin muuttaessani Turusta Espooseen, oli kadunkulmat tuntemattomia, ihmisten kasvot eivät tuntuneet tutulta. Tiedättekö sen tunteen, kun kotikaupungissa kaikki tuntuu ja näyttää tutulta, ihan kuin tuntisit kaikki ihmiset vaikket oikeasti tunne? Se vie aina aikansa saada se tunne. Noh, espoolaisten (ja jopa helsinkiläisten) kasvot tuntuvat nyt jo tutulta, ja varmasti keväällä viimeistään myös dublinersien. Ihanaa, ku on kodintunne niin monessa eri kaupungissa.

Ehkä suurin syy miksi oon ylpeä itsestäni tänään on se, että sotkeutuessani miesasioihin (kyllä, ehdin sotkeutua jo viikossa miesongelmiin täällä!), vei ehkä yhden tunnin and then I was so over it! Okei, olin peitto korvissa aamulla kello kahteentoista asti, ihan vaan koska harmitti, ja saatoin purkaa asiaa kiukuttelemalla ystävälle Skypessä, mutta hetken päästä muistutin itselleni, kuka oikeesti olen, ja lopetin asian märehtimisen sen saman tien. (Saatoin myös käydä visiitillä keskustassa ostamassa itselleni palkinnoksi huivin, mikä auttoi asiaan myös.) Ihan oikeasti; ihmettelen, kuka noita sikoja maailmaan kylvää. Ja oikeasti; vaikka epäilen hyvinkin usein omaa viehätysvoimaani yhtään kehenkään, tiedän, kuka olen, mistä olen lähtöisin ja mitä vaadin muilta ihmisiltä. Ihan nämä itselleni muistuttamalla ei paljoa sureta nämä surkeat miespuoleiset murtomaanhiihtäjät. Minähän hiihtelen omia latujani, mukanani olkoot vain ne, jotka itseään ja muita kunnioittavat.

Huomenna on kiva päivä tiedossa; tapaan päivällä yhden ihanan tytön ja illalla meillä on koulun ensimmäiset bileet. Kämppis höpöttelee naapurihuoneessa puhelimeen; tuntuu jotenkin kotoisalta että on seuraa täällä. Hän on kiltti poika, kertoi mulle esiintyneensä viikonloppuna parisatapäiselle yleisölle, pretty cool. Muusikko kun on.

28/01/13

Katsokaas, melkein kirkas taivas!

Vähänkö on hassua ja ihanaa, että mulla on jo pari tuntematonta lukijaa ilmoittautuneet seurailemaan blogiani, how cool is that! Piristää mun maanantai-ahdistustani johon kuuluu kurssivalinnat, en voisi vihata asiaa enempää. Aamulla kävin tekemässä englanninkielen tasotestin koululla jonka mokasin varmaan ihan huippuunsa vaikken kielitaitoani nyt ihan superhuonona pidä, mutta mikä siinä on etten jaksa keskittyä kuuntelemaan ja vastailemaan. Istun varmasti tämän johdosta kohta kertauskurssilla, wuah. Ja tunnin päästä uudelleen kouluun. Meillä ei itseasiassa tällä viikolla enempää koulua oikeastaan sitten olekaan; keskitymme tänään tyttöjen kanssa tekemään sitten listaa siitä, mitä ja mihin haluamme täällä Irlannissa seikkailla. Seikkailulista!

27/01/13

 Irlantilainen perus sunnuntai.

Naapurin mies putsailee oven takana kokolattiamatosta jäänteitä eilisillasta, ja toinen naapurinirkku tulee kyselemään että onko ollut rankka ilta. Lähikauppa pullistelee ihmisiä ostamassa ruokaa sunnuntaipäivään, ja kotimatkalla kaupalta ohi ajaa nappulat vinkuen pari poliisiautoa sekä bomb disposal car eli perus pomminpurkuauto.

Tänään on sadepäivä, mutta viime yönä puhalsi lämmin tuuli ja asteita oli jopa 12. Olisiko pian jo kevät?

26/01/13

Jahans, ensimmäinen lauantai Dublinissa. Eilen alkoi tosiaan koulu. Kävelin sinne (täällä kävelen joka paikkaan kun matkaa tarvittaviin kohteisiin on maksimissaan ehkä 25 minuuttia - sitä paitsi silloin näkee enemmän), löysin paikan ja jopa oikean tilankin (college on valtavalla kampuksella jossa on kymmenittäin melkeinpä niitä rakennuksia - ihan pieni eksymisvaara siellä).

Picture: www.gcd.ie

Meille annettiin käteen tuhansittain esitteitä, vihkosia ja kurssivalintoja sekä pidettiin puheita niin monen eri tahon edestä kun ajatella saattaa (mukana myös poliisit kertomassa kaupungista ja sen mahdollisista vaaroista - hyödyllistä kyllä). Rehtori piti myös aluksi puheen; lupsakka joulupukin näköinen mies valkoisissa hiuksissaan, kävi ensin höpöttelemässä meille vaihtareille ja kyselemässä mistä ollaan. Sattui sitten minunkin kohdalleni kyselemään, vieressäni istui pari amerikkalaista mikä oli jo mun mielestä siistiä, mutta kaikkien suusta tuli oooh-huokaus kun kerroin olevani Suomesta (mielestäni sangen huvittavaa). Reksi sitten keposteli auditorion eteen pitämään puhetta, aloittaen näillä lausein; "Hienoa nähdä että teitä on täällä noin neljästätoista eri maasta. Kuten esimerkiksi tuo Elina Suomesta" - osoittaen minua (ja olinkin sitten ainoa esimerkki hänen puheessaan, jatkoon oli huudahdus "Hope you didn't get embarrassed, Elina!"). Noh, tietävätpähän kaikki nyt sitten minut hah.

Tänään on ohjelmassa kauppoja ja pubeja; lähdetään yhden tanskalaistytön kanssa liikenteeseen. Huippukivaa! Todettiin asuvamme saman korttelin sisällä ja olevamme samanikäisiä joten kiva löytää omantapaista seuraa.

25/01/13

Torstai-iltana kävelin lähialuetta. Tuo iso kirkko sijaitsee melkein takapihallani. Ihana hetki kun hämärtyy, melkein pimenee; valaistus tuo hyvät puolet rakennuksista esiin, mutta silti ei ole vielä liian pimeää kuvata.

Niin, ja puhelinnumerokyselijä sai tänään numeroni.
Huomenna alkaa koulu.

24/01/13

Vielä yksi kotipäivä. Syykin on yksinkertainen, sillä tämä bachelor pad kaipaa totista siivousta. Kävin kylppärin äsken läpi TISKIHARJAN kanssa, ja voin sanoa että auttoi kummasti. Täytyy tehdä kitaristikämppispojalle selväksi kuitenkin etten oo hänen äitinsä/siivoojansa/mitään muutakaan joten taidan opettaa hänelle saman tempauksen seuraavalla kerralla kun nähdään :D ja että sillä tiskiharjalla ei tiskata enää sen jälkeen astioita (tämmöisetkin kun tuntuu olevan joillekin aina epäselviä).

Eräs vaatekauppa jota ei paljoa Euroopasta löydy; Forever21

 Annoin eilen sitten itselleni luvan ensimmäistä kertaa sortua vaatekaupoille, ihan vaan palkinnoksi siitä hyvästä että oon ollut niin rohkea täällä. Lähinnä suuntasin Henry Streetille F21n ja Penniesiin. Löysin ihanat kotipöksyt koska en kehtaa hengailla tuon uuden kämppiksen edessä vanhoissa lökäreissäni, ja pari toppia á 4e. Täällä on tuhansittain näitä halparättiketjuja, mutta tuo kuvassakin killuva Forever21 oli minulle täysi yllätys, että sitä esiintyy nykyään muuallakin kuin Ameriikan mantereella. Sen takia saatoinkin olla asiasta hieman innoissani.

 Kokonaisuudessaan eilinen oli aika katsotaas-kuinka-kauan-hermot-kestää-ennen-kuin-repeää -päivä. Päätin kaupoilta tullessani käydä vielä ruokakaupan kautta vaikka kävelymatkaa olikin, mutta bongasin Temple Barista jätti-Tescon ja ajattelin pistäytyä täydentämässä jääkaappia. Löysin sieltä kiitettävästi purtavaa, ja kassalla tajusin että täytyy opetella irlantilainen itsepalvelukassa, nice. Laitteenkäyttö ei todellakaan ollut ihan mitään hauskinta varsinkin kun vihaan tuollaisia muutenkin, mutta kaiken sen säädön lomassa unohdin ostaa/ottaa samalla muovikassin, joten kassatytön kiirehdittäessä päätin sulloa ostokset paperikasseihin joita vaatekaupoista sain.

 Arvatkaa hajosiko toinen niistä kotimatkalla?

Tietenkin. Pelkäsin jo asiaa tapahtuvaksi kaupasta lähtiessäni, joten kannoin isompaa paperikassia kainalossa jo heti alkuunsa kuin julkkikset lemmikkikoiriaan konsanaan. Jossain vaiheessa tunsin kuinka mehupurkit ja jogurtit alkaa tehdä pientä valumaliikettä ja siinä sitten ehkä hieman hallitusti jossain vaiheessa pysähdyin ja mätkäytin kamat maahan. Kotimatkaa oli vielä n. 15-20 minuuttia jäljellä, ja päättömänä tyttönä päätin napata ostokset kainaloon pussitta, tunkea osan toiseen kassiin mitä vielä mahtui ja kantaa ne mukanani perille. Voin sanoa että loppumatkasta kädestä lähti jo voima pitää ostoksista kiinni, tein monta pysähdystä, kotiin päästyäni käsi saattoi hieman olla kipeä.

Onneksi eilisillan pelasti viini ja kolmen tunnin skypettely lentoemännän kanssa. Helppoa ei oo nyt nämä kaksi viimeistä päivää olleet, yhtä vähän tämäkään, sillä huomaan tulevani hulluksi kun minulla ei ole vielä ketään jonka kanssa nyt lähteä johonkin ulos tai jolle soittaa. Siispä siivoan tänään asunnon (keittiön kaapissa odottaa ananas joka saattaa lähteä kävelemään sieltä hetkenä minä hyvänsä!) kuunnellen musiikkia täysillä ja laulaen mukana. Thats my spirit.

23/01/13

I'm "home"! Ikkuna vetää ihan kiitettävästi eikä näitä kaappeja oo todellakaan suunniteltu naisen vaatevarastolle (niin, varastolle!) mutta hey, hyvin täällä pärjää. Omaisuus on tyhjennetty matkalaukuista kaappeihin, eikä kämppiskään murahtanut kiukkuisesti vaikka kolistelinkin (okei no se nukkui yhteen joten ehkä mulla olikin jo lupa tähän aikaa päivästä kolistella).

 Tärkein on ehkä ekassa kuvassa; rakkaimmat hengailevat sänkyni vieressä, paraatipaikalla. Näinä ekoina päivinä se yksinäisyys ehkä korostuu erityisesti; tämä on tällaista pienehköä survivor-gamea ja seikkailua sekä ulkoisesti mutta myös oman pään sisällä. Ihana tietää miten siellä kotikotona jännitetään mukana ja eletään kello kellolta fiiliksessä. Oon niin iloinen ja onnellinen siellä rakkaimmistani ettei järkeä. <3

Mutta nyt lähden ulos, ei täällä hullukaan jaksa tässä bachelor padissa kauaa istua (kämppiskin lähti jo; heräsi, puki, moikkasi ja lähti. Meni ehkä 4 minuuttia. Miehet vai sanonko pojat). Tänään aion rohjeta niihin vaatekauppoihin sekä ostaa jääkaappiin ruokaa. Ja ehkä viinipullon, joka auttaa siivouksessa (very much needed here.)

22/01/2013

Viuh vauh! Nyt on vuokrat maksettu ja paikallinen prepaid toimii, joten hommat alkaa olla kasassa. Aamulla karkuun hotlalta, en tiedä millä ilveellä roudaan kamat tuonne parin kilsan päähän, jos oon ihan lusmu (niinku saatan olla) niin otan taksin. Meni muuten aika odotetusti toi vuokraisännän tapaaminen; alunperiset treffit oli jo eiliselle sovittu, mutta setä oli unohtanut tietty viikon kuluessa koko homman. Noh, tänään oli uusi yritys mutta kolme kellonaikaa. Nykyiselle vuokralaiselle setä sanoi tulevansa neljältä, sitten mulle korjasi tulevansa paikalle kuudelta. Tänään se sitten soitti mulle viideltä ku vetelin hotlan lähistöllä pitsaa napaani, että olis nyt täällä, pääsetkö tulee. :D Nooh, täässää juuri olin lähdössä. Olin puoli kuusi naama punaisena perillä ja vaivalla tehdyt kikkarat oli entiset mut tulipahan tavattua mokoma setä.

Toi puhelinnumerohomma oli ehkä siitä tosi ärsyttävä, koska sitä saattoi jo eilen joku muukin kun Jerry the landlord eli meikän vuokranantaja kysyä, krhm. No nyt toimii. Täytyy toivoa ja uskoa että kyselijöitä tulee jatkossakin eteen (vaikka tiedän kyllä mistä kyseisen puhelinnumerokyselijän löytää torstaina mutta se on sitten eri juttu että aionko tehdä asialle mitään :D)

Tässä päivän kuvatukset. Näitä riittää.

O'Connell Street

The Spire

Liffey River, Dublinin Aurajoki :D

O'Connell Street

Talbott Street, otettu hotellin ikkunasta aamulla

Irlannissa liikkuu kaksikerroksisten bussien lisäksi nuo Tramit, jotka menis mun kämpänki ohi. But I prefer to walk

Trinity College

Päiväaikaa otetut kuvat on eiliseltä O'Connell Streetin ympäristöstä ja Liffey Riveriltä, pimeällä otetut kuvat oli "kotimatkaltani" uudelta kodiltani hotellille. Toi on siis semmonen reilu parin kilsan matka, n. puolentunnin kävely. Ja siinä on niin paljon nähtävää! On keskuspuistoa (vähän ku New Yorkissa heh, ankkalammet ja kaik), Trinity College (missä on se aiemmin blogissa vilauttamani kirjasto, jossa on kuulemma kuvattu Harry Potteria!!), ohi Temple Barin (joka on siis yksi alue täällä keskustassa joka on täynnä baareja ja turisteja) ja läpi yhden Dublinin suosituimmista kauppakaduista jossa kävelin ekan kerran huuli pyöreänä! Tosin tänään löysin Henry Streetiltä (hotellin vieressä) mm. Forever 21n ja TopShopin joten heippa. En oo vielä uskaltanut niihin sisään tosin nyt olis vielä alennusmyynnit menossa joten ehkä pitäs mennäkin. Mutta tiedän jo nyt että se saattaa olla turmiollista.

Mutta tähän loppuun ehkä yks hauskin asia mikä saa mut aina ilahtumaan. Katsokaa toi video ja kuunnelkaa toi ääni mitä noi liikennevalot pitää ku vaihtuu vihreeksi :D meikä hihittelee aina jossei kävele sitä ennen punaisia päin (niinkun täällä tekee kaik-ki!)

21/01/13

The first day of the rest of my life?

(Kuvituksena lentomatka Kööpenhaminasta Dubliniin.)

Tätäkö se nyt sitten on? Istun pimeässä hotellihuoneessa keskellä yötä ja kuuntelen kadulta tulevaa puhetta (täällä ikkunat ei ole mitenkään tiivistettyjä joten tuntuu kuin ikkuna olisi auki kokoajan). Tää päivä on ollut aika älytön. Viimeksi olen nukkunut la-su -välisenä yönä.

Lentomatka meni yllättävän kepeästi, koska viereeni oli asetettu toinen yksinäinen susi; armeijaikäinen poika joka oli menossa Corkiin. Saavuin perille, jätin laukut hotellille ja lähdin metsästämään puhelinliittymää (eipähän se toimi vieläkään). Otin päikkärit, kävin tulevalla asunnollani, jäin sille tielle. Ja kun sille tielle mentiin, niin eihän siellä uukkaria enää voinut ruuhkassa heittää. Niin sitten ihmetellään tässä. Hotellihuoneessa yksinään. Että minne minä olenkaan nyt lähtenyt?

Sanonpa vaan. Ihan yhden päivä kokemuksen omaavalla syvällä (hieman äänimurroksisella teini-ikäisen pojan) rintaäänellä; nämä ihmiset, tämä kaupunki. Vau! Nytkin kadulta kuuluu laulua.

"It starts in my toes,
And I crinkle my nose.
Wherever it goes I'll always know,
That you make me smile.
Please stay for a while now.
Just take your time,
Wherever you go."