Olen miettinyt tällä viikolla ensimmäisiä päiviä Irlannissa, sitä hetkellistä (onneksi tosin yhden päivän tai ehkä oikeammin viitisen tuntia kestänyttä, mutta sitäkin kurjempaa) ahdistuksen tunnetta siitä, että täällä sitä nyt vietetään koko kevät eikä paluulippua (silloin vielä) ollut. Ja miten se tallustelin täysin tuntemattoman kaupungin läpi, tapasin täysin vieraita ihmisiä, olin reipas ja rohkea. (Ja olen edelleen)
Mietin sitä, miten onnekas ja onnellinen olen siitä, että tänne Irlantiin lähdin. Miten loistava päätös se olikaan. Miten upea ja ennen kaikkea kodikas tämä kaupunki on, ehkä paikka jossa mulla on viime aikoina ihan eniten tuntunut ylipäätänsä kodilta. Hullua, kun ottaa huomioon, millaisessa rotankolossa asun (no ei nyt ihan, tää on oikeasti aika kodikas, mutta njoo, Suomen olosuhteisiin verraten tää on aika mancave). Siitä huolimatta tää paikka tuntuu... minulta. Onneksi siis olen vasta puolessa välissä tätä kaikkea, vielä pari kuukautta aikaa fiilistellä.
Otan tästä kaiken irti, niin kun ikinä vaan pystyn. Tiedän että palaan tänne vielä kaupunkiin vielä myöhemminkin (nyt varsinkin kun kaveri suunnittelee jo tänne muuttoa), mutta en enää tällä lailla kun nyt. Mutta siis sanon vaan, että onneksi, onneksi lähdin.
Ehkä yks suuri hypetyksen aihe tällä hetkellä on myös tasan viikon päästä tänne Suomesta lennähtävä perheeni ja siitä peräkanaa tuleva ystäväporukkani. Pyhitänkin tämän pääsiäisviikonlopun reissuilun sijaan kouluhommille, jotta kaikki olisi sopivasti alta pois siinä vaiheessa kun eka jengi pamahtaa paikalle. On hauskaa päästä näyttämään perheelle ja kavereille paikkoja joissa kuljen täällä päivittäin. Jännittävää. Eniten jännitän tulevia säitä, sillä niistä ei ole oikein voinut mennä vielä takuuseen. Kuten ylläoleva kuva näyttää, eilisillan keli oli kuin suoraan Suomesta. Toisin kuin tänään, kun päivällä paistatteli aurinko kirkkaalta taivaalta ja meikäkin oikaisi koulureittiä kanaalin reunaa pitkin moikkaillen joen joutsenia ja ankkoja (kuva alla).
Tässä puolessa välissä vaihtoelämääni mietin myös Suomessa odottavaa elämää. Jostain syystä koen suurta ahdistusta saapua täältä takaisinkin joskus, toisaalta taas siellä on tiedossa niin upeita asioita, etten malta odottaa. Ja minulla on loppujen lopuksi hurjan onnekas elämä Suomessa. Oma koti, oma elämä, ihan supermahtava, motivoiva työ ja työ-ympäristö, pieni kissa, rakkaat ystävät ja perhe. Elämä muuttuu taas pienesti siinä kohtaa kun palaan takaisin. Ja silloin on kesä.
Mutta en ajattele sitä nyt tämän enempää, vaan keskityn tähän hetkeen. Viime vuonna Irlannissa on tähän aikaan vuodesta ollut +20 asteen hellekelit, kun nyt
Kevättakkia siis matkaan mukaan kun tuutte tänne. Minäkin laitan illalla balleriinat jalkaan, ehkä nahkatakin, ja lähden ulos tanssimaan pitkän viikonlopun kunniaksi.
Nauttikaahan myös siellä viikonlopusta. Palailen Galwaynmatkan kuvilla viikonloppuna. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti