Aurinkoista sunnuntaita! Facebook-kuvien perusteella myös ainakin Turussa paistaa tänään aurinko kirkkaalta taivaalta. Niin täälläkin. Ihmiset kerääntyivät puistojen penkeille istumaan ja lukemaan eikä mekään hevin lähdetty brunssin jälkeen kotia. Pyörähdettiin sen sijaan St. Stephens Greeniin nauttimaan lämmöstä, linnuista ja kukkivista kirsikkapuista. Kuvia niistä saatte huomenna. (Tässä linkki myös aiempaan St. Stephens Green -postaukseen, mutta tänään siellä oli oikeasti kevät!)
Brunssin nautimme sen sijaan Dame Court Streetillä sijaitsevassa Odessassa. Itseasiassa me kaksi hullua skandinaavibrunssihirviötä toivoimme löytävämme kunnon brunssibuffetin sitä kuitenkin löytämättä. Kaikki tähän mennessä googlaamamme paikat olivat listalta tilattavia annoksia. Mutta mikäs siinä, voin sanoa että tuonne menemme varmasti ainakin uudelleen. Googlen perusteella Odessa on ehkä suosituin Dublinin brunssipaikoista tällä hetkellä. Ja ruoka oli mahdottoman hyvää!
Tässä listaus myös muista löytämistämme ja eri sivustoilla kehutuista brunssipaikoista Dublinissa.
- Queen of Tarts (nimi varmaan kertoo oleellisimman)
- Avoca, jossa itseasiassa pyörähdimme tänään brunssin jälkeen joka tapauksessa. Avoca on itseasiassa aivan ihana sisutus- ja pientavaraa myyvä putiikki, jossa pyörähdän varmasti ostamassa kaikenlaista turhamaista sitten viimeisinä viikkoina ennen Suomeen lähtöä. Sinne liikkeeseen ei tehdä mitään pieniä pyrähdyksiä vaikka kuinka kieltäytyisit olemasta pienten esineiden perään ja väittäisit uskovasi vain suuriin linjoihin sisustamisessa. Trust me, haluat tuolta kaiken.
- Whitefriar grill, jota kehuttiin myös useammalla sivustolla.
- Hieman hinnakkaampi The Exchange joka myös mainittiin useassa otteessa tehdessämme tätä arvokasta salapoliisityötä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti