Voin muuten suositella noita retkiä mikäli Irlantia haluaa kiertää ilman karttasekoilua, sillä hyvällä hinnalla saa nähtävyyksiä, tarinoita ja irkkumurretta koko päiväksi. Esimerkiksi tästä Giant's Causewayn kierroksesta maksettiin naurettavat 16 puntaa (ehkä n. 20e) ja hupia riitti kuitenkin siitä aamuysistä ilta kuuteen tai seitsemään. Hinnat noille bussikierroksille on yleensä paikasta ja kohteesta riippumatta n. 20-25 euroa. Toki nyt loppuviikosta koettu lähes tuhannen kilometrin mittainen roadtrip vuokra-autolla todisti myös sen että ilman paikallisoppaitakin sitä pärjätään oikein hyvin. Mutta siitä sitten myöhemmin lisää, yksi asia kerrallaan. :)
Ballintoysta jatkettiin matkaa koko kierroksen ykkösnähtävyyteen (ihan kuin nuo kalliot ja köysisilta eivät mitään vielä olleetkaan), nimittäin Giant's Causewaylle eli tänne (click). Wikipedia kertoo Giant's Causewaysta seuraavaa:
"Giant's Causeway on noin 40 000 yhteen liittyneestä basalttipylväästä koostuva nähtävyys Pohjois-Irlannin koillisrannikolla Antriminin kreivikunnassa noin 4,8 km Bushmillsin kylän pohjoispuolella.
Pääasiassa kuusikulmaisista pylväistä koostuva kalliomuodostelma on saanut alkunsa 50–60 miljoonaa vuotta sitten tapahtuneesta tulivuoren purkauksesta ja siitä syntyneestä laavavirrasta. Paksu laavavirta on jäähtynyt tasaisesti ja samalla sen tilavuus on pienentynyt. Kutistumisen seurauksena laavaan on tullut säännöllisiä halkeamia, joita vesi on edelleen laajentanut. Prosessi on toistunut useita kertoja, josta muistona rantatörmän kalliossa on useita balsalttipylväskerroksia.
UNESCO julisti nähtävyyden maailmanperintökohteeksi vuonna 1986.[1] Tällä hetkellä alueesta vastaa National Trust, joka rakentaa alueelle turistikeskusta ja vaellusreittiä. Nykyään Giant’s Causeway on Pohjois-Irlannin suosituin turistinähtävyys, jossa käy vuosittain noin 500 000 kävijää."
Ja tämä paikka oli jotenkin aivan uskomaton.
Ehkä yhden suurimmista vaikutuksista myös tällä reissulla Giant's Causewayn kivillä teki vuoroveden nousu. En ole ikinä ollut omin silmin todistamassa kyseistä tapahtumaa, kun nousuvesi saapuu, ja se sattui tapahtumaan juuri ollessamme kivillä. Meitä käskettiin siirtymään kauemmas rannan kivistä sillä osa niistä menisi veden peittoon. Meri mylläsi vahvana ympärillämme ja toden totta liikkui ja nousi. Nää on taas näitä juttuja kun koen ensimmäistä kertaa ja olen vaikuttunut ja hämmentynyt luonnon ihmeellisyydestä.
Huh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti