Tässä keittiönpöydän äärellä istuskellessani ja odotellessani pyykkejä kuivaksi ajattelin pitkästä aikaa hyödyntää aikani ja kirjoitella kuulumisia täältä Irlannin kamaralta. Pyykit pyöriskelee takapihan pihavajaan asetetuissa pesukoneissa (kyllä - ulkona!) ja juoksentelen niitä välillä katsomaan. Hommaa riittäisi muutenkin vaikka millä mitalla - pitäisi jonkin sortin to do-list tehdä jotta saan asioihin vauhtia. Tuntuu että paljon asioita mitä pitäisi muistaa tehdä, enkä meinaa saada nyt yhdestäkään otetta. Liekö sitä vaan on laiskistunut liikaa, vai onko tämä flunssan jälkitautia vai mitä. Mutta ehkä tällainen lusmuilu ja tekemättömyys on joskus hyväksikin. Toivottavasti saisin kuitenkin pian tsempattua itseäni tarpeeksi.
Tiistai-iltana käytiin katsomassa kavereiden kanssa stand-up keikkaa The International Clubilla Wicklow Streetillä. Kuvassakin olevat pojat olivat erittäin viihdyttäviä ja huumorintajuisia eikä irlantilaisten huumorintaju noin yleensäkään petä - ikinä. Collegella ollessa tuntuu välillä kuin istuisi luennon sijaan stand-up -koomikon esityksessä. Opettajien läpänheitto on omaa laatuaan useimmalla. Siksikin niin viihdyttävää tuolla koululla käydä. Tänään mietin juuri muutenkin sitä, ettei ikinä tunnu tietävän mitä luennoilla tapahtuu. Perus luennoinnin eli istu ja kuuntele -meiningin sijaan opettaja saattaa keksiä kaikenmoisia keinoja saada opiskelijat hyppelehtimään ylös penkeiltään ja kehittelemään milloin mitäkin. Tänään piti keksiä hyvä keino siihen, miten opettajan saisi lahjottua päästämään opiskelijat luennolta puoli tuntia etuajassa (opeteltiin neuvottelutaitoja!). Ehdotukset olivat hupaisia.
Tämä päivä menee siis lähinnä opiskellessa (koululla jo aamulla olinkin), tehdessä suunnitelmia seuraaville viikoille, siivotessa, pyykätessä ja touhutessa kotona. Kämppis lähti aamulla ajoissa omille hoodeilleen joten saan nauttia taas viikonloppuvapaudesta kotona. On se hassua kun koko ajan on kiire ja sitten ei kuitenkaan. Tuntuu että aika hujahtaa vaan jatkuvasti, kuten tämä koko alkuviikko, ja sitten ei ole kuitenkaan mitään järkevää tehnyt. Melkeinpä ahdistavaa.
Onneksi huomenna alkaa viikonloppu ja suunnitelmissa on toivon mukaan kaikenlaista kivaa. Ehkä sitä jaksaa tänään sen myötä vähän vihdoin ahkeroidakin!
Translate me
torstai 28. helmikuuta 2013
sunnuntai 24. helmikuuta 2013
24/02/13
Lauantain reissu Wicklowin kansallispuistoon ja Glendaloughiin oli uskomaton. Sellainen uskomaton, että teen sen varmasti vielä uudelleen huhtikuussa maahan saapuvien halukkaiden kanssa varsinkin sitten, kun kukat kukkii ja nurmi on vihreää. Vihreydestä huolimatta reissu oli silti vailla vertaansa.
Lähtö oli siis aamuyhdeksältä Dublinista Dun Laoghairen kautta kohti Wicklow national parkia. Alue on yksi Irlannin neljästä kansallispuistosta ja tunnettu vuorien ja järvien sekä niittyjen yhdistelmästään. Maisemat vaihtuvat tiuhaan, ja tämä kaikki on heti Dublinin ulkopuolella noin kahdenkymmenen kilometrin päässä. Matkoja sinne tehdään joka päivä oppaan johdolla.
Tässä kuvatukset reissusta sen enempiä selittämättä.
Lähtö oli siis aamuyhdeksältä Dublinista Dun Laoghairen kautta kohti Wicklow national parkia. Alue on yksi Irlannin neljästä kansallispuistosta ja tunnettu vuorien ja järvien sekä niittyjen yhdistelmästään. Maisemat vaihtuvat tiuhaan, ja tämä kaikki on heti Dublinin ulkopuolella noin kahdenkymmenen kilometrin päässä. Matkoja sinne tehdään joka päivä oppaan johdolla.
Tässä kuvatukset reissusta sen enempiä selittämättä.
| Dun Laoghaire |
| Wicklow National Park |
| Kirkko, jossa Nicole Kidman ja Tom Cruise meni aikoinaan naimisiin. |
| Pysähdys matkalla upeisiin maisemiin. |
| Kapeaa mutkittelevaa maantietä Wickowissa. |
| Opas-setä George ajeli bussia ja kertoili samalla hassuja juttuja. |
| Ps. I love you -elokuvasta tuttu silta, jolla tietysti pysähdyttiin. |
| Lisää maanteitä. Tässä olemmekin jo aika korkealla. Alhaalla siintää Guinness Lake. |
| Tämän jälkeen kierreltyämme pysähdyimme syömään ja sen jälkeen opas kuljetti meidät Glendaloughiin, joka on 1000 vuotta pystyssä ollut ja koskematon alue. |
| Tässä kohtaa alkoi tosiaan sadella lunta ja kuvissa näkyvät valkoiset pisteet ovatkin tosiaan lumisadetta. |
| Glendaloughissa oli myös vaikuttava vesiputous |
| Sekä maisemat olivat pysäyttävät jylhine vuorineen. |
| Järven rannalla iloinen minä. |
| Bussissa tarjoiltiin takaisintullessa Jameson -viskiä. |
| Ja lumisade yllätti autoilijat. Päästiin kuitenkin hyvin perille ensimmäisestä itse kokemastani paikallisesta kunnon lumimyräkästä huolimatta. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)