Kello on Suomessa jo puolen yön, ja toukokuun ensimmäinen päivä on siellä vietetty. Täällä minulla on vielä tunti pari aikaa totutella ajatukseen (tosin blogin kello on Suomen ajassa joten siitä johtuen myös otsikko viittaa jo huomiseen).
Minun toukokuuni on alkanut kerrassaan verkkaisesti, pitkähköillä mutta erittäin katkonaisilla yöunilla (näen painajaisia Suomeen tulosta, haha), myyntijohtamisen opinnoilla joiden parissa käytin tänään useammankin tunnin (ja jatkan samaa huomenna, ehdottomasti kiinnostavin aihe ja kurssi koulussa, siitä ei mennä yli eikä ympäri), ja kotona loppupäivän vietetyllä unisilla fiiliksillä. Kuuntelen autojen tööttäilyä kadulla ja ihmisten laiskaa huutoa. En jaksanut edes lenkille tänään, noh myönnettäkööt että eilen patikoitiin se reilu pari tuntia kylästä toiseen meren rantaa pitkin joten ehkä ihan hyväkin pitää välipäivä. Olen poikki.
Mutta ei se haittaa, silti hymyilyttää. Vielä kuukausi ja viikko tätä huoletonta, murheetonta, meneväistä nuoren naisen elämää Irlannissa jäljellä. Tämä jos jokin on tehnyt mulle hyvää. En sano että tulen uutena ihmisenä takaisin, mutta mieleltäni rikastuneena kylläkin.
Ja kuulin tänään villiä huhua, että niinkin mission impossible kuin makrotalouden tenttini olisi saattanut jopa läpi mennä! Tarkistan huomenna asian ja tuuletan sitten, mutta jos näin on näreet, niin sitten on maailmankirjatkin sekaisin.
Onnekasta olla Irlannissa.
 |
| Kuvat Brayn rannalta |
Nautin eurooppalaisittain lasillisen viiniä nyt ennen nukkumaanmenoa (hmh), katson yhden jakson How I Met Your Motheria ja sitten menen unille. Heippa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti