27/04/13

Soundtrack of the day:  Band of Horses No One's Gonna Love You

Back in business. :) Ja koska olen ollut maailman suurin lusmu blogin suhteen tämän viikon ajan, ajattelin kerätä tähän teille kuvitusta kuluneesta viikostani. Yksi viikko täällä Irlannin maalla menee aina kertahujauksessa, mutta sen sisällä tuntuu aina tapahtuvan sata ja yksi asiaa. Niin myös tälläkin  viikolla. Melkein hengästyttää. Mutta ainoastaan hyvällä tavalla.

 Viime sunnuntaina kämppikseni bändi saapui ilmeisesti ensimmäistä kertaa kunnon keikalle Dubliniin, joten tokihan pyörähdettiin C:n ja T:n kanssa katsomassa, millaista musiikkia ne pojat soittavat livenä. Ja hyvinhän soittivatkin! Paikka jossa pojat soittivat oli nimeltään Whelan's ja minulle tuli yllätyksenä, että kyseisessä baarissa on kuvattu myös Ps. I love you:n Irlannin pubikohtaus (se jossa naispäähenkilö tapaa setä numero kakkosen).

Jotain muitakin finskejä näköjään käynyt Whelan'sin vessassa.

Kulunut viikko oli viimeinen luentojen myötä, ja nyt tänään lauantaina tätä kirjoittaessani on tosiaan enää tentit tentittävänä ja sitten olisi irkkukoulu mun osaltani taputeltu. Tällä hetkellä jännittelen vielä parista kurssista tehtävien arvosanoja, mutta toivotaan ettei kovin paljoa jäisi pois laskuista ja läpi menisi. Mun täytyy tosiaan myöntää, että opiskelu ei ole ihan ollut pääprioriteettini täällä Irlannissa (ja koenkin asian suhteen välillä erittäin suuria omantunnontuskia seuratessani *krhm* saksalaisten luokkatoverieni ehkä hieman tehokkaampaa suorittamista). Sen sijaan olen elänyt, nauttinut ja tehnyt asioita mistä en varmasti pääse enää ikinä samoin tavoin nauttimaan. Tämä puoli vuotta kun on ollut mulle myös timeout normaaliarkeeni, hyppy tuntemattomaan, itseni "tutkimista" ja kokemuksia kokemuksia kokemuksia. (Olisin voinut pyyhkäistä myös nämä kaksi viimeistä lausetta pois ja ihan vaan reilusti kirjoittaa, että olen ollut maailman suurin lusmu, mutta vetoan silti em. tekstiini kokemuksista ja timeoutista).

Mun koulu-urani täällä koki myös pienimuotoisen failuren torstaina saadessani paniikkikohtauksen yhteen kurssiin liittyvässä esityksessä (jossa ei saanut käyttää minkäänlaisia muistilappuja, sanoja, powerpointteja tai muutakaan, vaan kaiken piti tulla ulos suoraan päästäni). Siinä kohtaa kun unohdat kaiken mitä haluat sanoa ja loputkin sanat häviävät päästä n. 60 kuulijan edessä, on olo erittäin hämmentynyt. Eipä ole ikinä ennen noin käynyt, mutta tällaisetkin huonot päivät täytyy vaan ottaa reippahasti opetuksena. Enpä aio enää ikinä mennä yhteenkään esitykseen ilman sanan sanaa muistilapulla, vaikka kuinka kiellettäisiin, jos aihe on tuntematon. (Ja saatteeksi sanottakoot, että vedin kuitenkin reippaasti esityksen loppuun asti takelteluista huolimatta.)

Tädit seisovat joka arkiaamu pysäyttelemässä liikennettä ja auttamassa ihmiset tien yli. Onhan ne liikennevalotkin keksitty mutta silti aika siistiä että irlantilaiset pääsevät työllistymään myös näinkin.

Viimeisten tuntien kunniaksi opettaja jakoi suklaapatukat meille opiskelijoille Corporate Governance & Risk Management -tunnilla

 Keskiviikko-illalla huomasin pienimuotoista vetoisuutta keittiössä, ja totesin että meikäläisten jääkaapin ovi ei tykkää enää mennä kiinni kiitos jäisen pakastimen, joten päädyttiin kämppiksen kanssa sulattamaan pakastinlokeroa keskellä yötä. Se oli mielenkiintoinen projekti se.

 Yksi koukutus, johon olen nyt jäänyt mukavasti kiinni on lenkkeily. Niin kuin olen aiemmin jo iltalenkkikuvia ym postaillut, niin olen jatkanut lenkkireittien ylenpalttista etsimistä ja löytänyt yhden suosikkireitin (alla kuvassa), jota olen nyt viimeisten viikkojen aikana painanut menemään joka toinen päivä. Mulla on lenkkeilyn kanssa melkeinpä aina ollut se ongelma, että polvet ei tykkää siitä, ja yleensä toinen niistä sanoo aina itsensä irti jossain tilanteessa, jolloin urheiluihin tulee taukoa. Jostain syystä täällä irkkumaassa en ole polvia kipeäksi nyt saanut (yleensä ennen lopullista "tuhoa" saan jo merkkejä siitä että loppu on lähellä ja polvet eivät aio olla enää kovin pitkään yhteistyökykyisiä) ja juoksu siis menee erittäinkin kevein askelin. Asensin Sports Trackerin puhelimeen (suosittelen rakkaudella kaikille jotka ovat yhtä intohimoisia itsensä haastajia kuin minä!) ja nyt lenkeistä on tullut vieläkin kivempia. 10km/h vauhti voisi olla seuraava tavoitteeni.

Kuvassa näkyy punaisella merkittynä reitti jonka olen juossut, ja yläreunassa ajat.

 Eilen perjantaina juhlistettiin sitten koulun päättymistä. Kaverit päättivät kerätä porukkaa kasaan ja jengin yhteen paikkaan, ja lähdettiinkin illantullen heiluttelemaan tanssivarpaitamme lähipubiin ja yökerhoon. Ensi viikolla otetaan varmasti uusiksi. Olen todennut että oon tavannut ihan huipputyyppejä koko kevään ajan, ja nämä tanssivarpaiden heiluttajat, joiden kanssa eilen seilattiin, olivat koulukavereideni eliittiä. Olen onnekas.

 Ennen iltatanssahduksia istuskeltiin luonani, opetin C:lle vähän lisää korttipelejä ja pelailtiinkin aika raivokkaasti siiderien saattelemana.

 Illalla heilasteltiin ja tanssahdeltiin ja hulluteltiin. Kuvassa yllä saksalaistyttö L, joka varaili pari päivää jälkijunassani lentoliput ja hostellimajoituksen Skotlantiin, joten saan hänestä siis matkaseuraa tasan kuukauden päästä koittavalle Skotlannin reissulleni! Mahtavuutta! Ja aivan ihana tyttö hän onkin, kuvastakin jo varmasti näkee (silmäthän kun ovat sielun peili).

 Viimeinen kuvasarja on tältä päivältä, kun hiippailin keskipäivän auringossa kalman kalpeana, aurinkolaseihin verhoutuneena tekemään viikonlopulle ruokaostoksia (ja ihan vain näköjään tuijottelemaan lidlin vihanneshyllyjä, kun päässä ei liikkunut hetkittäin mitään). Naapurilla oli ollut ilmeisesti vielä hieman rankempi yö takanaan, sillä kauppareissuni sisälsi myös pienehkön tie-esteen; naapurinsedän nukkumassa rappukäytävän kokolattiamatolla peitto korvissa. :) Mikä lie syynä ettei herra ollut päässyt kotiinsa asti sisälle vai oliko ulos heitetty. Jokatapauksessa kerrassaan huvittavaa. Kaunis päivä tänään kuitenkin, vaikka oma lauantaini on kulunut voimienkeräämisen merkeissä kerrassaan rankan viikon jälkeen.

Ranelaghin rauhaa on muuten rikottu, kun torstaina C saapui kouluun kertoen minulle, että heille oli murtauduttu. C asuu käytännössä katsoen saman korttelin sisällä kanssani joten tämä murtoyritys muistutti siitä, ettei pitäisi olla itsekään niin huoleton. Mutta kun olen. Täällä. Paljon huolettomampi kuin Suomessa. Eilen kuulin että samana päivänä (ilmeisesti sama) rosvosetä oli murtautunut samalla alueella vielä toiseenkin taloon. Mulla on kuitenkin passikopio ja matkavakuutus joten siinäpähän vievät jos vie.

Ja näin on hurahtanut taas yksi viikko Irlandiassa.