Translate me

torstai 18. huhtikuuta 2013

18/04/13

Soundtrack of the day The Lumineers Scotland (tämä biisi ansaitsee kunnon tilan eikä mitään hiirenkakkaa tässä yläkulmassa):



 Saanko vielä hetken hehkuttaa Edinburghia? Ihastuin tähän synkeän satumaiseen kaupunkiin ensimmäisen kerran, kun vuosia sitten luin Turun Sanomista matka-artikkelin Edinburghista. Ja nyt kun se kaupunki on puolentunnin lentomatkan päässä ja liput maksaa sen kaksikymppiä per suunta, niin hulluhan olisin jos en tätä mahdollista hyödyntäisi. Varasin siis näppäränä tyttönä eilen itselleni lennot sekä hostellin pariksi yöksi. Yhdelle hengelle.


Netistä olen jo etsinyt puuhaa ja tekemistä. Kaupungissahan on syntynyt J.K. Rowlingin käsissä ensimmäinen Harry Potter -kirja, joten sen lisäksi että koko kaupunki näyttää itsessään satumaiselta, löytyvät monet Harry Potterista tutut paikat (tai oikeammin niiden esikuvat ja inspiraationlähteet) tästä kaupungista (kuten esimerkiksi Tylypahka). Lisäksi aion kierrellä kaupunkia noin muuten, kiivetä ehkäpä Arthur's Seatille (näette sitten), ja mitä vielä, kiertää päivässä koko Skotlannin ympäri ja käydä siinä yhteydessä Loch Nessin järvellä ja Highlandseilla eli kaikenmaailman kirjoista ja elokuvista tutuilla Ylämailla! Hullua!

Kuvat täältä, täältä ja täältä.
Mutta nyt palaan tähän hetkeen ja jatkan Irlannin ihmettelyä. Huh, kun tämä maailmankolkka tekeekään minut onnelliseksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti