Jatketaanpas sitten Galwayn parissa kun se nyt ei tosiaan ollut tuossa vieläkään.
Lauantaina heräiltiin aamusella hostellista, hypättiin autoon ja lähdettiin taas liikenteeseen. Tällä kertaa suuntana Cliffs Of Moherit!
Tältä meidän menomatka näytti Burrenin kansallispuistossa, Atlantin rantaviivaa ajellessamme:
| Oli linnaa ja laskuvettä |
| Minua ja kivisiä vuoria |
| Tuota maisemaa olisin voinut katsoa pienen ikuisuuden, tuota merta voisin kuuunnella iäisyyden. Täydellinen hetki. |
Jatkoimme matkaa eteenpäin, ja päädyimmekin jo piakkoin Cliffs of Moherin alueelle. Teimme kuitenkin turhan pienen mutkan vahingossa juuri ennen h-hetkeä, ja päädyimme pienelle satamalaiturille juuri ennen kallioita. Alueelle oli kertynyt ihmisiä katsomaan merta ja ottamaan kuvia, ja siinä paikalle ajauduttuamme ajattelimme seurata perässä.
Hieman siinä vierustovereita kuunnellessamme aloimme sitten toden teolla katsellakin merelle. Nimittäin siellä olisi delfiini!
| Tytöt bongailemassa delfiiniä |
Siellä se polskii pikkuinen delfiini! En tiedä mikä oli syynä että oli omille teilleen joutunut, kun
yksinään siellä mennä uiskenteli mutta iloisesti se siellä seikkaili. Mikä tuuri meillä voikaan olla, että tuo delfiini tuolla edes nähtiin!
Jatkan huomenna Cliffs of Moherilla, johon tämä Galwayn retki päättyykin. Muuten tulee taas ihan liikaa kuvia tähän yhteen postaukseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti