Eilinen meni pääosin peiton alla flunssaa potiessa, eikä tämä aamupäivä näytä ainakaan vielä yhtään sen voitokkaammalta. Tänään kuitenkin pitäisi olla - luultavasti - tiedossa ulkoilua Phoenix parkissa mikäli olo antaa yhtään periksi. Aion kohta aloittaa yrityksen päästä elävienkirjoihin, kunhan nousen ensin ylös sängystä.
Aikani kuluksi rakentelin eilen listaa asioista ja paikoista mitä haluan nähdä ja kokea täällä kevään mittaan. Ihan kiitettävän pitkä lista siihen paikkoja tulikin. Ja lisää suosituksia otan vastaan jos kukaan osaa minulle sellaisia ehdottaa. Haluan päästä Irlannin pohjoiskärkeen, nähdä Belfastin sotaisat kadut, seistä Cliffs of Moherin reunalla, ehkä lähteä lautalla Dublinista Liverpooliin Englannin puolelle. Käydä George Street Arcaden myyntikojuilla ja pikkuputiikeissa, hämmästellä Trinity Collegen kirjastossa. Kaikenlaista vielä täällä kaupungissakin tekemättä ja kokematta kun päivät vaan vierii. Mutta ehtiihän tässä.
Mutta tiedättekö, mikä minut eilen yllätti kävellessäni
ruokaostoksille? Kevät. Ilma oli yllättävän leuto kun astuin ovesta ulos
(se tosin yllättää minut aina; jostain syystä aina kuvittelen että
kasvoilleni iskisi jäänkylmä puhuri mutta joka kerta se on yhtä leuto)
ja lähdin kävelemään pikkukujia pitkin kauppaan. Ja mitä minä näin
matkalla? Kukkivan kirsikkapuun! Ihanan kukkivan kirsikkapuun
(toivottavasti se oli kirsikkapuu - en tiedä, mutta ainakin se kukki
kuin kirsikkapuu).
Katsokaas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti