Translate me

tiistai 22. tammikuuta 2013

22/01/2013

Viuh vauh! Nyt on vuokrat maksettu ja paikallinen prepaid toimii, joten hommat alkaa olla kasassa. Aamulla karkuun hotlalta, en tiedä millä ilveellä roudaan kamat tuonne parin kilsan päähän, jos oon ihan lusmu (niinku saatan olla) niin otan taksin. Meni muuten aika odotetusti toi vuokraisännän tapaaminen; alunperiset treffit oli jo eiliselle sovittu, mutta setä oli unohtanut tietty viikon kuluessa koko homman. Noh, tänään oli uusi yritys mutta kolme kellonaikaa. Nykyiselle vuokralaiselle setä sanoi tulevansa neljältä, sitten mulle korjasi tulevansa paikalle kuudelta. Tänään se sitten soitti mulle viideltä ku vetelin hotlan lähistöllä pitsaa napaani, että olis nyt täällä, pääsetkö tulee. :D Nooh, täässää juuri olin lähdössä. Olin puoli kuusi naama punaisena perillä ja vaivalla tehdyt kikkarat oli entiset mut tulipahan tavattua mokoma setä.

Toi puhelinnumerohomma oli ehkä siitä tosi ärsyttävä, koska sitä saattoi jo eilen joku muukin kun Jerry the landlord eli meikän vuokranantaja kysyä, krhm. No nyt toimii. Täytyy toivoa ja uskoa että kyselijöitä tulee jatkossakin eteen (vaikka tiedän kyllä mistä kyseisen puhelinnumerokyselijän löytää torstaina mutta se on sitten eri juttu että aionko tehdä asialle mitään :D)

Tässä päivän kuvatukset. Näitä riittää.

O'Connell Street

The Spire





Liffey River, Dublinin Aurajoki :D

O'Connell Street







Talbott Street, otettu hotellin ikkunasta aamulla

Irlannissa liikkuu kaksikerroksisten bussien lisäksi nuo Tramit, jotka menis mun kämpänki ohi. But I prefer to walk






Trinity College




Päiväaikaa otetut kuvat on eiliseltä O'Connell Streetin ympäristöstä ja Liffey Riveriltä, pimeällä otetut kuvat oli "kotimatkaltani" uudelta kodiltani hotellille. Toi on siis semmonen reilu parin kilsan matka, n. puolentunnin kävely. Ja siinä on niin paljon nähtävää! On keskuspuistoa (vähän ku New Yorkissa heh, ankkalammet ja kaik), Trinity College (missä on se aiemmin blogissa vilauttamani kirjasto, jossa on kuulemma kuvattu Harry Potteria!!), ohi Temple Barin (joka on siis yksi alue täällä keskustassa joka on täynnä baareja ja turisteja) ja läpi yhden Dublinin suosituimmista kauppakaduista jossa kävelin ekan kerran huuli pyöreänä! Tosin tänään löysin Henry Streetiltä (hotellin vieressä) mm. Forever 21n ja TopShopin joten heippa. En oo vielä uskaltanut niihin sisään tosin nyt olis vielä alennusmyynnit menossa joten ehkä pitäs mennäkin. Mutta tiedän jo nyt että se saattaa olla turmiollista.

Mutta tähän loppuun ehkä yks hauskin asia mikä saa mut aina ilahtumaan. Katsokaa toi video ja kuunnelkaa toi ääni mitä noi liikennevalot pitää ku vaihtuu vihreeksi :D meikä hihittelee aina jossei kävele sitä ennen punaisia päin (niinkun täällä tekee kaik-ki!)


4 kommenttia:

  1. Mua hihitytti enemmän se yksityiskohta, että teikä kihartelee siellä hiuksia vaikka siellä on sateista!!! Aaaa niin elinamaista!! <3
    Oon iha Dublin-övereis näiden sun kuvies kaa :D

    VastaaPoista
  2. Ahahaha, uskon! Mut Amppaseni pian sä överit vasta saatkin ku oot täällä!! me niin tehdään tästä meidän mammalomajuttu ku toiset käy kanarialla! tuut niin tykkäämään! mut siis tiedätkö! mun on parempikin kihartaa ton sateen takia! koska jos mun tukka on suorana ni se kihartuu sateessa! joten just tänään totesin et täällä saa kyl sit mennä kikkarapäänä ihan suosiolla :D

    VastaaPoista
  3. Haha ihan ku jostain videopelistä toi liikennevaloääni :D:D:D

    VastaaPoista